kun siirsimme hepat eilen Kaijan talliin. Talutimme tienviertä, ja autoja suhahteli ohi kahdeksaakymppiä kuudenkympin alueella ilman aikomustakaan hiljentää. Jostain autosta jopa nätisti vilkutettiin takaisin kun minä huidoin hidastamaan. Onneksi hepat ovat selväpäisiä, vaikkeivät vielä ole paljon liikennettä nähneet. Voima kyllä säpsähti ison rekan pyyhältäessä ohi, mutta siinä kaikki.

Tallilla olikin sitten säpinää. Jätimme hepat ensin tarhaan, koska Voima tuntui olevan aika täpinöissä muutoksesta ja sisällä lämppäripojat mellastivat. Haimme Teron kanssa vielä puoli paalia ylijäänyttä rehua, saavatpahan syödä omansa ennen talon eväisiin siirtymistä.

Aleksiina ratsasti Voimalla nyt toista kertaa, ilman satulaa, aitaksessa. Neiti meni reipasta käyntiä, pysähtyi ja perutti käskystä, vaikka paikka oli ihan uusi ja ympärillä kolisi ja oli ihmisiä. Vanha tekijä jo, kuten Kaija sanoi. Helmi on muten kasvanut kesän aikana: nyt koko neidin pää näkyi, kun se kurkisteli karsinan ikkunasta pihalla olevaa Voimaa.

Illalla, kun kaikki hepat olivat vielä olleet yhdessä ulkona -sisällä olemisesta yhdessä ei meinannut tulla mitään- seurasimme yhdessä porukan asettumista yöpuulle. Voima kyllä intoonnutti pojat hirnumaan, vinkumaan ja potkimaan seinää. Hetken pelkäsin, tuleeko yhteiselosta mitään. Voima, kun kesän aikana on kerännyt itseluottamusta, vastasi samalla mitalla: kaviot väliaitaan ja huuto päälle.  Tilanne oli kuitenkin melko rauhallinen, kun lähdimme, mitä nyt Jaskan yksi vinkaisu vielä pimeässä tallissa.

Kaija kertoi kuitenkin aamulla, että kaikki oli sujunut hyvin -Jaska oli jopa nukkunut oikosenaan. Mitä tästä opimme: etelänveriset kyllä meuhkaavat ja tulistuvat, mutta enemmän periaatteen vuoksi kuin aidosti.